Kouluampumisen käsittely kodeissa, varhaiskasvatuksen piirissä sekä kouluissa ja oppilaitoksissa

Ohjeita työntekijöille ja vanhemmille keskusteluun lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kanssa

lastenpsykiatri, tutkimusprofessori Tytti Solantaus, THL
nuorisopsykiatrian professori Mauri Marttunen, THL
lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Jukka Mäkelä, THL

Keskustelun ydinperiaatteet ovat yksinkertaiset
1) Kaikkien paikalla olevien ajatuksien ja kokemuksien kuuleminen ja kunnioittaminen
2) Vertaistuki ja yhteisyyden vahvistaminen
3) Ratkaisujen etsiminen ja tulevaisuuteen suuntautuminen

Viime aikoina on ymmärretty, että väkivallan näkeminen myös televisiosta voi olla traumaattista erityisesti lapsille ja nuorille.Aluksi tärkeintä on kokemuksien jakaminen, vertaistuki ja tästä päivästä selviäminen, myöhemmin korostuu tulevaisuuden ratkaisujen miettiminen.

Työntekijöiden keskinäinen tuki
Vanhemmat ja koti
Yhteistyö vanhempien, varhaiskasvatuksen ja koulun työntekijöiden kesken
Keskustelut lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kanssa - yleisiä näkökohtia
Nuoruusikäiset ja nuoret aikuiset
Kouluikäiset (n. 6-7 -vuotiaat - 12-13 -vuotiaat)
Alle kouluikäiset

Työntekijöiden keskinäinen tuki

Oppilaitoksissa tapahtuva ampuminen koskettaa jokaista varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten työntekijää. Uhattuna on sekä työntekijöiden oma turvallisuus, että myös mahdollisuus taata lapsille ja oppilaille turvallinen ympäristö.

• Tapahtumaa seuraavina viikkoina on hyvä järjestää useita yhteisiä kokoontumisia tilanteen hahmottamiseksi ja keskinäisen tuen saamiseksi.
• Kokoontumisissa käydään läpi omia kokemuksia: mitä kuulin tänään, eilen, mitä sitten tapahtui, mitä olen ajatellut. On hyvä kertoa myös tunteista ja peloista - pelkään oman turvallisuuteni puolesta, voisiko meillä tapahtua jotain vastaavaa - ja huomata, että muillakin on samoja pelkoja ja tunteita.
  • Traumaan liittyviä tuntemuksia voivat olla yhtäkkiset pelon tai ahdistuksen tunteet, joihin voi liittyä hikoilua ja sydämen tykytystä, vaikeus keskittyä, vaikeus kuunnella toista, kärsimättömyys, ärtyvyys, itkuisuus, unen häiriöt, alakuloisuus.
• Kokoontumissa keskustellaan myös lasten ja nuorten reaktioista ja puheista. Näin saadaan kokonaiskäsitys lasten ja nuorten tilanteesta.
• Kerrotaan myös omista tavoista reagoida lasten ja nuorten tilanteisiin. Näin syntyy mahdollisuus oppia toinen toiselta ja löytää hyviä ja toimivia tapoja toimia.
• On tärkeää muistaa, että ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa puhua ja toimia, vaan paras anti löytyy yhteisesti jaetusta kokemuksesta ja tiedosta.
• Jos keskustelu tuntuu jäävän kiinni kauhisteluun ja pelkoon, voi tilanteeseen auttaa se, että lopuksi mietitään jotain konkreettista, tulevaisuuteen ohjaavaa asiaa. Voidaan suunnitella käytännön menetelmiä tukea toinen toista tai esimerkiksi päättää järjestää jokin yhteinen sosiaalinen tapahtuma.
• Tärkeätä on, että keskustelu antaa voimaa. Jos näin ei käy, on hyvä pyytää mukaan ulkopuolinen kriisityöntekijä.
• Työntekijöitä, jotka eivät halua tulla näihin kokoontumisiin, ei tule niihin pakottaa, mutta näiden työntekijöiden vointiin ja tukemiseen on kiinnitettävä muulla tavoin huomiota
  esimerkiksi luontevissa kahdenkeskisissä keskusteluissa.
• Jos joku työntekijä kokee, ettei hän pysty keskustelemaan asiasta nuorten kanssa, olisi hyvä, jos joku toinen voisi ottaa tehtävän häneltä. Hän voisi itse kertoa ryhmälleen, että asia järkyttää häntä niin, ettei hän pysty puhumaan siitä.
• Kokoontumisten tulisi antaa tunne siitä, että en ole yksin, meitä on monta, me olemme yhdessä.

Vanhemmat ja koti

Koulu- ja muissa oppilaitoksissa tapahtuva ampuminen koskettaa jokaista vanhempaa: mitä jos se tapahtuisi minun lapselleni. Vanhemmat tarvitsevat keskinäistä tukea kotona niin kuin oppilaitosten työntekijät työpaikoillaan. Jos vanhempi on yksinhuoltaja, on hyvä purkaa omaa mieltä ystävien kanssa. Vanhemman oma vointi on tärkeä itselle, parisuhteelle ja lapsille. Stressistä syntynyt ärtyvyys näkyy herkästi riitoina kumppanin ja lasten kanssa. Silloin on hyvä tietää, mistä riitaisuus johtuu, ettei turhaan syytä itseä tai muita.

Lapset tarvitsevat vanhempiaan kriisitilanteissa. Pieni lapsi tarvitsee syliä, kouluikäinen kainaloa ja murrosikäinen ehkä halausta, ehkä keittiön pöydän ääressä istumista. Kaikenlaisissa kriisitilanteissa on hyvä varata aikaa lapsille ja puolisolle.

Perheen omat, tutut rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta: elämä jatkuu. Vanhemmat voivat myös panostaa viikonloppuihin ja miettiä jotain yhteistä mukavaa koko perheen kanssa. Yhteinen hauska voi tuoda sekä vanhemmille itselleen että lapsille tarpeellisen hengähdystauon ongelmien pohtimiselle ja rakentaa uskoa tulevaisuuteen. Yhdessä olon hetkiin voi liittää keskustelun ampumistapahtumasta, mutta kannattaa kuitenkin pitää huolta siitä, ettei ampuminen jää koskaan päivän viimeiseksi puheen aiheeksi.

Nukkumaan meneminen ja nukahtaminen voivat olla vaikeita kaiken ikäisille lapsille, jos ajatukset kiertävät kehää ampumisen ympärillä. Mielen täytyy olla rauhallinen, jotta uni tulisi. Olisikin hyvä, jos perhe voisi olla iltaisin yhdessä: yhteinen ateria, iltatee, televisiohetki, iltasatu pienemmille. Lapset voivat myös tarvita vanhempaansa vierelleen ennen nukahtamista.

On luonnollista, että ensivaiheessa ampumistapahtuma valtaa mielen, mutta vähitellen tulisi muiden asioiden vallata siltä alaa. Jos jonkun perheen jäsenen mieli ja kiinnostus tuntuvat juuttuvan tapahtumiin, on hyvä rajoittaa tapahtumien seuraamista televisiosta ja internetistä. Asiasta on silloin hyvä keskustella yhdessä. Lapsi tai nuori voi ehkä itse kertoa, miten vaikeata on päästä asiasta irti. Katselun rajoittaminen tapahtuu parhaiten siten, että päätetään yhdessä tehdä jotain muuta. Kiellot ja ehkä ahdistunutkin television sulkeminen voivat johtaa vastareaktioihin, erityisesti nuoruusikäisten taholta.

Vanhempien on hyvä olla yhteydessä varhaiskasvatuksen ja koulun työntekijöihin.

Yhteistyö vanhempien, varhaiskasvatuksen ja koulun työntekijöiden kesken

Aikuisten välisen yhteistyön tarkoituksena on luoda tukeva verkosto lapsen ja nuoren ympärille. Se luo turvallisuuden tunnetta kaikille osapuolille. Erityisen tärkeätä yhteistyö on silloin, kun lapsen tunne-elämä tai käyttäytyminen herättää huolta. Aikuiset voivat yhdessä seurata lapsen tilannetta, miettiä ratkaisuja ja hakea tarvittaessa apua.

Vanhempien tulisi tietää, mitä lapsen ja nuoren kanssa on puhuttu päivähoidossa tai koulussa, jotta he ymmärtävät lapsensa reaktioita kotona ja voivat jatkaa keskusteluja. Tähän voidaan käyttää reissuvihkoa. Lapsia ja nuoria on myös hyvä kehottaa kertomaan kotona, mitä koulussa on puhuttu. Luokan vanhemmat voidaan myös kutsua koolle ja keskustella yhdessä, miten toimitaan, mitä on jo tehty ja mitä aiotaan tehdä sekä kotona että koulussa.

Jos lapsi tai nuori reagoi kotona tai päivähoidossa/koulussa poikkeavasti, on aikuisten otettava välittömästi yhteyttä toisiinsa. Mukaan on hyvä pyytää myös päivähoidon psykologi tai oppilashuoltohenkilökunnan edustaja. Jos lapsella tai nuorella on ollut aikaisemmin mielenterveys- tai päihdeongelmia, on erityisen tärkeätä seurata hänen tilannettaan kokonaisvaltaisesti ja kääntyä herkästi ammattiavun puoleen.

Keskustelut lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kanssa - yleisiä näkökohtia

Alla olevat näkökohdat ovat mahdollisuuksia, eivät mekaanisia ohjeita. Jokainen tilanne on erilainen ja kyseinen aikuinen tietää itse parhaiten, miten juuri hänen lastensa tai ryhmänsä kanssa tulee toimia.

• Keskustelu kannattaa yleensä aloittaa kuuntelemalla:
  • Tapahtumien läpikäyminen: Katsoitteko televisiota? Luitteko lehtiä? Mitä olette jutelleet kotona/ koulussa /kavereitten kanssa?
  • Tunteet ja tapa ymmärtää asiat: Mitä ajattelette näkemästänne ja kuulemastanne? Miltä se tuntuu?
  • Tässä yhteydessä erityisesti nuoremmat voivat myös innostuneesti kertoa tapahtuman jännittävyydestä, mikä kauhistuttaa aikuista. Lapsia ei pitäisi moralisoida, vaan pohtia rauhallisesti leikin, tv-sarjojen ja tietokonepelien ja todellisuuden välistä eroa.
  • Jos lapsi tai nuori ryhtyy kertomaan omakohtaisesti koettua kuolemaa - omaisen, ystävän tai vaikkapa lemmikin - tätä on hyvä tukea, koska se osoittaa myötätuntoa tapahtuman kokeneita kohtaan.
• On tärkeää, että jossakin vaiheessa aikuinen kertoo rauhallisesti, mitä on tapahtunut. Näin autetaan lapsia ja nuoria saamaan hajanaisista ja voimakkaistakin mielikuvista kokonaisuus sekä syntyy pohja yhteiselle tapahtuman läpikäymiselle. Tapahtumien kulku tulisi esittää rauhallisesti, eikä sen tulisi juuttua kauhisteluun tai syyttelyyn. Järkytystä tai surua ei tarvitse peittää, vaan sen voi kertoa avoimesti.
• Osa pienistä lapsista ei mahdollisesti tiedä asiasta juuri mitään. Heille on erityisen tärkeää, että aikuinen kertoo tapahtumat yksinkertaisesti, ilman pelon ja ahdistuksen latausta.
• Lapsilla nuorilla on paljon kysymyksiä. Keskustelu on hyvä laajentaa koko ryhmään ennen omaa vastausta: Mitä itse ajattelet, ja mitä te muut? Aikuisen on vastattava kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti ottaen huomioon lapsen ja nuoren kehitystaso. Kaikille voi myös sanoa, että en tiedä tai sitä ei tiedetä vielä, mutta kerron sitten, kun asiasta tiedetään.
  • Miksi hän sen teki?
    Vastaus voisi esimerkiksi olla: Sitä ei kukaan tiedä, mutta hän oli varmaan hyvin onneton ihminen. Kukaan jonka asiat ovat kunnossa, ei tekisi tällaista… En ole ihan varma, että hän edes ymmärsi, mitä hän oli tekemässä.
  • Voiko täällä tapahtua sama asia?
    Vastaus voisi esimerkiksi olla: On totta, että ampuminen tuli meille yllätyksenä. Mutta nyt tiedämme tällaisista asioista jo enemmän ja osaamme jo tehdä asioita, jotta niitä ei tapahtuisi enää. Sitä varten me aikuiset, vanhemmat ja opettajat aina välillä tapaamme ja mietimme, miten kaikki sujuisi parhain päin. Myös kaikki viranomaiset tekevät paljon työtä näiden tapahtumien ehkäisemiseksi.
• Keskustelussa on hyvä miettiä yhdessä sitä, miten toinen toisesta voidaan pitää huolta, miten voi osoittaa välittämistä, miten olla kavereita.
• Päivä on hyvä päättää johonkin tuttuun yhteiseen tekemiseen, jossa jokaisella on oma paikka. Se voi olla leikki, peli tai mikä tahansa, joka luo tuttuuden ja myönteisen tunteen. Näin vahvistetaan turvallisuuden tunnetta: meillä on hyvä olla yhdessä, me pidämme toisistamme huolta, nautimme toistemme seurasta. Tätä voi jatkaa pidemmän aikaa, niin kauan kuin vaikeat tapahtumat elävät lasten ja nuorten mielessä.
• Myöhemmin, ehkä uhrien hautajaisten aikoihin, voidaan erityisesti nuoruusikäisten oppilaitoksissa järjestää hiljainen tunti. Tunnin aikana hiljennyttäisiin vaikkapa musiikinkin myötä, ja sitten jokainen saisi kertoa omista tunnelmistaan. Tässä tilanteessa oppilaat saattavat kertoa omakohtaisia kokemuksiaan hautajaisista. Se on hyvä: suru ja menetys ovat kaikkien kokemaa tavalla tai toisella.
• On hyvä seurata pidemmän aikaa sitä, mitä lasten tai nuorten omassa piirissä keskustellaan ja ajatellaan. Jos vaikeat tapahtumat alkavat hautautua muiden asioiden alle, niitä ei tule nostaa keinotekoisesti esille. Jos taas joku lapsista tai nuorista tuntuu juuttuvan tapahtumiin, tulisi opettajien keskustella asiasta vanhempien kanssa ja vanhempien opettajan kanssa ja yhdessä miettiä, tarvitseeko lapsi tai nuori tukea.
• Lasten ja nuorten kriisireaktiot voivat olla moninaisia
  Välittömiä reaktiota ja oireita, jotka ilmenevät eri tavoin eri ikäkausina

Nuoruusikäiset ja nuoret aikuiset

Vaikka nuoruusikäiset ja nuoret aikuiset tietävät paljon ajankohtaisista tapahtumista, asian rauhallinen käsittely heidän kanssaan kotona ja oppilaitoksissa on tärkeää. Tiedotusvälineistä saatu kuva on usein hyvin tunnelatautunut, sirpaleinen ja saattaa korostaa joitakin yksityiskohtia. Erityisen tärkeää on tuoda esiin se, että kukaan hyvinvoiva nuori tai nuori aikuinen ei tapa toisia ihmisiä ja että pahaan oloon ja ongelmien ratkaisemiseen on olemassa muitakin vaihtoehtoja.

• Nuorten kanssa on hyvä käydä realistisesti läpi se, mitä on tapahtunut.
  • Luodaan kokonaiskuva tapahtumista.
• On hyvä pysähtyä kuuntelemaan, mitä nuoret itse tapahtuneesta ajattelevat ja miten he ovat ne kokeneet.
  • tavoitteena vaikeiden tunteiden jakaminen ja tunteista puhuminen
• Tärkeätä on tuoda esiin se, että tapahtuma on äärimmäinen ja poikkeava reaktio.
  • tavoitteena epärealististen pelkojen lievittäminen
• Keskustelussa tuodaan selkeästi esille se, että tapahtunut on suurissa vaikeuksissa olleen ihmisen epätoivoinen teko.
  • Tekijä realisoituu avun tarpeessa olleeksi ihmiseksi
  • tavoitteena mahdollisten sankarifantasioiden ja ihannoivan samastumisen ehkäiseminen
• Tärkeätä on tuoda esiin se, että vaikeuksiin ja pahaan oloon on mahdollista saada apua, kun vain rohkenee pyytää. On hyvä viritellä keskustelua erilaisista tuen muodoista - oma perhe, ystävät, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto ja muut ammattiauttajat ja mistä heitä löytää.
  • On olemassa muitakin ratkaisuja
• Keskustelussa korostetaan toinen toisensa tukemisen ja yhdessäolon tärkeyttä.
  • tavoitteena yhteisöllisyyden ja turvallisuudentunteen tukeminen
• Päivän loppuun on hyvä luoda tilanne, jossa ollaan kaikki yhdessä. Se voi olla jokin myönteinen ja tuttu, yhteenkuuluvuutta tukeva tapahtuma. Näin on hyvä tehdä myös kotona.
  • Tavoitteena on turvallisuuden tunteen vahvistaminen ennen kuin kaikki lähtevät omille teilleen
• On syytä kehottaa nuoria puhumaan asiasta myös ystävien, seurustelukumppanin, puolison tai vanhempiensa kanssa.
  • Tavoitteena on varmistaa, että nuori saa oman verkostonsa tuen
• On tärkeätä kannustaa nuoria jatkamaan arkisia toimia ja harrastuksia.
  • On mahdollisuus ja myös oikeus iloita ja jatkaa elämää kipeistä asioista huolimatta
• Jos jollakin nuorella on selvästi poikkeavia vaikeuksia, tulee hänen kanssaan keskustella kahden kesken ja saattaa hänet avun äärelle.
  • Avun turvaaminen

Kouluikäiset (n. 6-7-vuotiaat - 12-13-vuotiaat)

Asioiden käsittelyn periaatteet ovat samat kuin yllä. Kouluikäiset ovat uteliaita ja tutustuvat maailmaan innolla. Heidän kykynsä ymmärtää asioita voi kuitenkin olla vielä rajallinen. Erityisesti pojat rakastavat tässä iässä jännitystä, pum-pum-leikkejä ja ihailevat nuoruusikäisiä ylipäätään. Näin ollen kouluampuminen voi olla joistakin kouluikäisistä jännittävää ja mielikuvitusta kiihottavaa. Aikuisen on silloin hyvä antaa lapsen tietää, että häntä ymmärretään. Samalla aikuisen on kuitenkin autettava häntä saamaan kokonaiskäsitys tapahtuneesta: teko oli surullinen ja tekijä oli avun tarpeessa oleva ihminen,

Kouluikäisen tarpeita läheisyyteen ja tukeen ei tule aliarvioida. Toimeliaisuuden alla asuu vielä pieni lapsi, jonka tarvitsee aikuista sekä kotona että koulussa. Kouluikäisen kriisireaktioita ovat levottomuus, keskittymättömyys, riidanhaluisuus ja myös pelot, univaikeudet, poissaolevuus, masentuneisuus, vaikeus lähteä kouluun.
Välittömiä reaktiota ja oireita, jotka ilmenevät eri tavoin eri ikäkausina

Alle kouluikäiset

Yllä olevat asiat pitävät pääpiirteissään paikkansa myös alle kouluikäisten kanssa. Pienten kohdalla on tärkeätä muistaa, että heidän ajattelunsa on vielä melko konkreettista, ja kielen täytyy olla yksinkertaista. Turvallisuus tarkoittaa syliä, ei päiväkodin turvallisuussuunnitelmaa.

Pieniltäkin on hyvä kysyä, mitä he ovat nähneet, kuulleet, kokeneet sekä miltä se on heistä tuntunut ja mitä he ajattelevat. Pienillekin tulee antaa ymmärrettävä selitys asioista. Sanallisen yhteyden lisäksi pieni lapsi tarvitsee fyysistä lähellä oloa, syliä, kainalossa istumista, ja kiperissä paikoissa vanhemman vieressä nukkumista. Olisi hyvä, jos vanhemmat voisivat viettää rauhallisia koti-iltoja lasten kanssa ja tehdä myös yhteisiä mukavia asioita. Kaikki lapset tarvitsevat sekä fyysistä että psyykkistä syliä.

Pienet lapset ilmaisevat itseään vahvasti myös leikeissä. Kotona ja päivähoidossa onkin hyvä seurata lasten leikkien sisältöä ja kulkua. Niistä saa hyviä vinkkejä keskustelun aiheiksi. Lasten leikkejä ei tule moralisoida, oli niiden sisältö mikä tahansa. Jos lapsen leikki päättyy toistuvasti tuhoon, voi se kertoa liian rankoista kokemuksista ja siitä, että lapsi tarvitsee tukea.

Pienten lasten kriisireaktioita voivat olla itkuisuus, takertuminen aikuiseen, vetäytyminen itsekseen, ärtyisyys, unen vaikeudet, konfliktit muiden lasten kanssa, apaattisuus ja vetäytyminen, leikin vaikeudet. Aina kun lapsella esiintyy näitä oireita, on vanhempien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden oltava yhteistyössä, seurattava yhdessä lapsen tilannetta ja mietittävä tarvittaessa lisätukea.
Välittömiä reaktiota ja oireita, jotka ilmenevät eri tavoin eri ikäkausina

Aiheeseen liityvää

Tietoa työntekijöille ja vanhemmille kouluampumisen käsittelyyn

Lasten ja nuorten tunne-elämän ja käyttäytymisen muutoksista ja avun tarpeesta kouluampumisen jälkeen